tiistai 16. heinäkuuta 2013

Animecon X!

Eli Aconin raportin aika. Tajusin myös, että on blogini vuosipäivä/-kuukausi/-hetki. Blogi syntyi viimevuotisen Animeconin jälkeen. Conikrapulan seurauksena.

Huomasitteko otsikon samankailtaisuuden viime vuoteen verrattuna?

Jos joku sattumalta luki edellisen postauksen, tiedätte, että Lux oli vähän vaiheessa torstaina. Sain sen kuitenkin jotenkuten valmiiksi, kiitos Chooichi ja Shere aka Shen.
Perjantaina viimeistelin Luxin ja matka alkoi Helsingistä, Kiasman edestä. Matkalla ei tapahtunut mitään. Oikeasti. Paluumatka oli jännempi. Puoli yksitoista oltiin lattiamajoituksessa. Jeah.
Ja muuten, jos ketään kiinnostaa mielipiteeni, siellä majoituksessa voisi tehdä cosseja muualla kuin luokassa. Ja näin btw, ihmiset haluavat nukkua kello yksi yöllä, jos edellisenä yönä on tehty cosseja. Vähän oli fiilikset maassa ekana yönä. Mutta when you're on the bottom the only way is up ja niin kävi conifiiliksenkin.

Lauantaina etsimme käsiimme MinMinWitchin ja AisuHoshin, joiden kanssa tuskailimme cossit päälle. Lähinnä minä tuskailin, koska en ollut ehtinyt kokeilla Luxia päälle kokonaan kertaakaan ennen Aconiin lähtöä (voi johtua siitä, että sain sen valmiiksi tuntia ennen lähtöä). Aisu suostuteltiin tekemään Ezreal minun paricossikseni, ja täytyy sanoa, että se oli hieno!
 Lopulta cossi oli päällä ja pääsimme lähtemään conipaikalle. Melkein. Lux hajosi kun astuin ovesta ulos. Se vyöjuttu oli liian pieni pepulleni. Täytyy suurentaa joskus. Huomasin myös mukavasti conissa asioita, joita täytyy Luxissa parannella. Kyllä, aion cossia uudestaan. Aisun kanssa. Ja silloin meillä on myös propit.
Conissa emme oikeastaan voineet tehdä mitään, minun takiani, koska cossi ei meinannut pysyä kasassa. Ja sisällä ei voitu olla, koska minä ja Aisu meinasimme kuolla kuumuuteen. Ehkäpä olisi pitänyt cossia näitä Frostissa. Ja Namia Aconissa. Not. Vähäpukeiset talvicossit on parhaita!
Tässä cossissa siis seikkailtiin lauantai. Kuva pöllittiin Jäärältä

Cosplay-yksilökilpailu oli suoraan sanottuna huono. Missä perustelut voittajille? Ja aloittelijoiden Ciel ja se-toinen-yksinkertainen-cossi parat, heillä ei ollut mitään tsäänssejä niitä upeita 'aloittelijacosseja' vastaan. Harmillista.
Animeconhan ei ollut yöllä auki, joten menimme takaisin majoituskoululle, jossa päätimme tappaa aikaa pelaamalla korttia. Hauskaa oli, varsinkin kun päätimme, että pelaamme pari peliä ja menemme nukkumaan, kunnes random henkilö tuli pöytään kanssamme istumaan ja pelaamaan korttia. Pelattiin sitten vielä kaksi tuntia. Evil overlordit ja creepyt nerdit kunniaan! Muista pöydistä tuli vähän katseita, saatoimme olla ehkä vähän conikännissä.
Osuva kuvaus lauantain fiiliksistä feat. Mikun rusetti
Pieni kuvasarja lauantain epäonnistuneista rakkauskuvista Aisun kanssa. Se oli vaikeeta, hei.
Kaikki kuvat on ottanut MinMinWitch, ellei toisin mainita.
Lux: Look at my boobs
Ezreal: ...
Lux: Come on, look at my boobs
Ezreal: Okay if you say so

Näitä kuvia on enemmän kuin tarpeeksi
Yksi harvoista onnistuneista kuvista. Tämän jälkeen Lux kuoli.
Siis hajosi. Tai ennen tätä, en muista. Rikki meni kummiskin.
Sunnuntaina puin päälleni taas Alicecossin, koska Lux ei ollut enää hengissä. Photoshoottasimme vähän, puissa ja puskissa. Ja pihkaa tarttui hanskoihin, nyt ne haisee.
Kasvattakaa kuvaa jos ette näe, mutta pullossa lukee Alice. Olen siitä hyvin ylpeä. 


Halusin tällaisen taiteellisen kuvan. Ilme tosin pilaa kaiken, mutta olkoon nyt tämän kerran.

Sunnuntaikin oli vähän tynkä, mutta sen kruunasi ehdottomasti cosplayesityskisa. Tai tarkemmin sanottuna tuomarointiosio, jonka aikana juontajana toiminut Henki toteutteli toiveta ("Kuka toivoi desusäätä, perhana?"). Toivottavasti siitä tulee video juutuupiin, että kaikki muutkin näkevät. Oli kyllä vatsalihakset vähän kipeinä sen jälkeen. Oli muuten myös tosi tasokkaita esityksiä, paljon parempia kuin viime vuonna. 
FFFight oli tällä kertaa todella huono. Itse juonihommeli oli loistava ja sydän hyppäsi suusta ulos kun se jedi (en vieläkään ole varma ketä se esitti, anteeksi, tukka hämäsi) sytytti/avasi/laukaisi valomiekkansa. Ensimmäinen fight oli superi, mutta sen jälkeiset vähän meh. Paitsi Ikkaku. Aivan loistava. 

Mieleni tekee kisaamaan, mutta en tiedä uskallanko. Tällä hetkellä puheet Fanfestin cossikisasta on suuret, mutta katsotaan nyt.....
Fanfestistä puheen ollen, sinne olen menossa. En tiedä kuinka monelle tätä mainostin, mutta meille voi majoittua. Kaksi on ainakin jo tulossa, joten älkääs nyt rynnikö. Äiti, sisko ja koirat on tosin saatava evakkoon, mutta se onnistunee helposti. 

Fanfestiin on tosin aikaa, sen sijaan Tracon on vuorossa seuraavana. D. G(r)ay-man ryhmämme on hieman pienentynyt aikaisemmasta, mutta se toteutuu (ehkä) silti. Koska Allenimme (Chooichi) päätti olla tulematta, saamme minä ja Aisu ihan itse päättää mitkä univormut teemme. Se saa sitten kelvata, moyashi. 

Kiitos kaikille ihanille ihmisille, jotka tulitte kehumaan cossejani, se piristi päivää ihan älyttömästi! Varsinkin lauantaina kun olin melkein repimässä armorit päältäni. 
Ja nyt teen lupauksen: "En jätä cosseja viime tippaan!"

9 kommenttia:

  1. mene mene menen kisaamaan :3 itsekkin olen menossa ensi vuonna. Ainakin näin on suunnitelmissa! :33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo suunnitelmissa on, mutta kun puvut aina nyt on olleet mitä on...
      Esityskisaan haluaisin myös, mutta yksin en kehtaa mennä

      Poista
    2. MENE MENE >8D Työnnän sinut lavalle!!!! ota kaveri mukaan!

      Poista
  2. Sun todellakin kannattes mennä kisaamaan! 8D Sun cossis oli aivan loistavia. Harmi tosin sen Luxin puolesta ^^''

    En tiedä muistatko minua, mutta olin se tumppi Chizuru-cossaaja :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisevista sanoista!
      Ja muistan kyllä. Tumppi :D Sanotaan nyt, että suunnilleen kaikki ovat muhun verrattuna lyhyitä.

      Poista
  3. Oh my gerd, Lux! :'D Sun cossit oli tosi hienot, sekä Alice, että Lux. Olen se koko conin eri Ahri versioissa pyörinyt heppuli joka kävi lauantaina aamupäivällä ottamassa kuvatkin teistä. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinäkö se olitkin! Sunkin cossi(t), yhden vain näin muistaakseni, oli tosi hieno.

      Poista
    2. Minähän se! :3 ui, kiitusta vain ^-^

      Poista
  4. Rakkauskuvat oli vaikeita, mutta ainakin saatiin hyvää blogimateriaalia... eiku? Joskus sitten otetaan tosi eeppisiä kuvia, kun on propitkin mukana!
    Ja taiteellinen Alice-kuva on tosi hieno, ilme ei pilaa mitään!

    D.G(r)ay-mania odotellessa, Yu-chan~ Joko muuten teimme lopullisen päätöksen univormuista vai onko muutoksia vielä luvassa?

    VastaaPoista