tiistai 17. syyskuuta 2013

Tracon 8 - kaksi vuotta cossausta

Taas yksi Tracon ohi ja täytyy myöntää, että Traconit ovat aina olleet lempiconejani. Vaikka vain kolmessa olenkin käynyt, eikä Chooichi ole päässyt kuin yhteen (conittaminen on outoa ilman sua!) Ja jotkut ehkä tietävät jo, että ensimmäinen conini oli Tracon VI kaksi vuotta sitten, ja siellä myös cossasin ensimmäisen kerran. Ei siitä sen enempää. Ekat cossit on aina aika paskoja.

Meillä oli AisuHoshin ja MinMinWitchin kanssa D. Gray-man ryhmä, jossa minä siis olin Kanda, Aisu Lavi ja MMW Road. Tätä ryhmää siis suunniteltiin viime vuoden Traconissa, ja vihdoin se päästiin toteuttamaan. Vieläkin ihan älymahtifiilikset päällä. 

Meillä oli Aisun kanssa pieni yhteisyöprojekti: sovimme, että hän tekee meille merkit ja minä (ja Chooichi) ne miehekkäät helmet. Niitähän sitten kiinniteltiin perjantaiyönä aina yhteen saakka. Mutta valmista tuli. Nappejakin ommeltiin. 
Kuvasarja nappien valmistuksesta Chooichin nappitehtaalla:
Kaikki molemmilta löytyneet massat. Huomatkaa miehekkäät värit vasemmalla

Vasemmanpuoleinen on muotti. Huomatkaa säilytysalusta


Valmis nappi kiinni puvussa. On se niin kaunis. 
Ja minähän en näitä nappeja tehnyt, vaan kiitos kuuluu Chooichille
Alla kuva merkeistä. Siinä näkyy myös helmet, joista nuo pitkät kultaiset (suikulapuikulat) ja hopeiset kyyneleet (killuttimet) on tehty käsin (Chooichi taas). Lisäilimme sinne nuo siniset, jotka Aisu toi mukanaan. 

Kattokaa ny tota merkkiä. Niin hieno, itkettää.
Ilta/yö ei sujunut ihan ongelmitta, mutta monen sormeenpiston ja yhden banaaniepisodin jälkeen valmista tuli. Eikun nukkumaan ja coniin. Conifiilis oli illalla vähän kateissa, kun cossit oli kesken. Mutta kyllä se siitä.

Lauantai

Aamulla cossit päälle. Ja meikit. Koska en (taaskaan) ollut ehtinyt kokeilla koko cossia päälle ennen conia, vähän jänskätti. Enkä osaa näyttää mieheltä. Onneksi Kanda on naisellinen mies, tosin ei enää tässä versiossa. 
Aluksi hengailimme Tampere-talon edustalla, kunnes seuraamme liittyi Liebe-siegt-Alles Hetalian Valkovenäjänä. 
Kävimme katsomassa yhden luennon (wohoo!), mutta se oli pienoinen pettymys. Millähän nimellä kyseinen luento oli, en muista, mutta crossauksesta se kuitenkin oli. Ajattelimme Aisun kanssa, että olisihan se hienoa mennä kuuntelemaan, kun kerran crossataan molemmat tällä kertaa (Kanda siis on toinen crossini). Luennon sisältö keskittyi lähinnä siihen, kuinka bindata, ja senhän minä jo osaankin. Suosittelen hankkimaan bindaustopin, koska ne ovat todella mukavia. Ja bindaavat hyvin. Ne tosin pitää tilata netistä. Omastani maksoin n. 30 USD + shipping ulkomaille. Mitähän se tekee euroissa. Alle kolmekymppiä joka tapauksessa. 
Oli luennolla hauskojakin hetkiä, kuten:
Luennoitsija: "-- otetaan vaikka joku shota-hahmo.... Ei nyt tule mieleen ketään. *Katse lipuu yleisössä meidän kohdallemme* No vaikka Allen Walker D. Gray-manista." Mistähän tuli mieleen?

Menimme perinteiden mukaisesti katsomaan cossikisaa, joskin vähän jännitti mahdutaanko sisään. Miksei sinne voinut olla paikkalippuja? On se toiminut ennenkin. 
Cossikisan taso oli niin huimaavan henkeäsalpaava, että melkein itkin. Niin paljon upeita cosseja. (Ja taas ne aloittelijat, tuntuu että mun pitäisi olla joku superaloittelija) 
Ihana nähdä tämänvuotisessa WCS-karsinnassa enemmän osallistujia kuin viime vuonna. Ja kaikilla taas niin hyvät esitykset että tunsin itseni maan matoseksi. 

Muutenkin cosplayn taso oli taas ihanan korkealla. Mua ei yhtään haitannut ne tuhat SnK-cossaajaa, koska pidän sarjasta hyvin paljon. Mulle on ihan sama mitä muut cossaavat. Kaikki cossatkoon mitä haluavat. 

Cossivaurioitta ei tästäkään conista selvitty, vaan minulta irtosi nappi ja Lavilta tippui killuttimet. Onneksi ne saatiin korjattua illalla.

Illemmalla sain suostuteltua Aisun karaokeen kanssani. Lauantai-iltana sielä on mun mielestäni kivaa olla, kun on niin hyvä tunnelma. Kaikki laulavat mukana ja silleen. Vaikka muuten voisikin olla hiljaa toisten laulujen aikana. Ei ole kiva kuunnella vierustoverien kirosanatäyteistä huutoa kun yrittää nauttia lauluista. 





Yksi harvoista onnistuneista kuvista. Johtuu taas siitä, ettemme Aisun kanssa osaa olla kuvissa repeilemättä. Enkä minä osaa olla yhtä vakava kuin Kanda. Aisun sanoin: "Kieltämättä Yu-chan näyttää noiden kuvien perusteella todella iloiselta ja onnelliselta yksilöltä." 

Kaikki kuvat on ottanut MinMinWitch, koska Aisu ei nähnyt mitään, eiku.


Koska minä shippaan kaikkia kaikkien kanssa, otimme myös muutaman söpön parikuvan. Paremman (Allenin) puutteessa, sain tyytyä Lavi/Kandaan. Allen sua kaivattiin. 

Otin Aisun puusta alas. Muuten tuo ei kai olisi onnistunut. Lihaksia kun multa vähän uupuu. 

Hyviä yksittäiskuvia mulla ei itsestäni oikein ole, koska pokka ei pitänyt. Ja Kanda on niin hiton vakava jätkä, niin kaikki taustat näyttivät naurettavilta. 

Tässä yksi aika onnistunut: 
Legolasilme: "I'm sensing something."


Sunnuntai

Olisimme halunneet käydä katsomassa AMV-kisan, mutta koska se oli pienessä salissa ja jonot olivat niin pitkät, emme mahtuneet sisään. Cossiesityskisaa päästiin onneksi katsomaan, taas vaihteeksi jonottamalla. 
Tällä kertaa jopa tiesin joistakin sarjoista jotakin, animetietämykseni on karttunut cossauksen myötä, vaikka en katso animea yhtään sen enempää kuin ennenkään. 
Kaikki kolme sijoittunutta ansaitsivat paikkansa. Todella upeat esitykset. Itsellänikin alkoi mielikuvitus laukkaamaan, ette tiedäkään kuinka moneen esitykseen mulla on idea. Äkkiseltään laskettuna viiteen. Ainakin. 
Sunnuntai meni taas vaihteeksi enimmäkseen randomhengailussa. En halunnut matkustaa Kandan takissa, vaan otin sen pois. Bindejä en jaksanut riisua, enkä baseperuukkia, joten menin niillä kotiin. Äiti ei edes huomannut, että tissit puuttui. Puoli kuuden aikaan Tampere-talon edessä henganneet saivat todistaa Kandan strippausta. Ja pesäpallopeliä Leron päällä. Väsyneenä saadaan parhaat ideat.  

Randomasioita jäi taas mieleen. Kuten muut D. Gray-man cossaajat, jotka tulivat juttelemaan ja fiilistelemään sarjaa. Varsinkin se tosi söpö Allen (Kandamaisesti sanottu, tiedän).
Myyntipöytäsalissa ei kauheasti kierrelty, koska vaihteeksi oli kuuma. Mulla ei tällä kertaa niin paljon, mutta Aisu meinasi taas kuolla. Sunnuntai oli jo paljon mukavampi päivä sään kannalta. Ja kerrankin kun oltiin varauduttu vuodenaikaan sopivilla cosseilla. 
Kuvia tultiin taas pyytämään ihan sikana. Mutta pliis älkää pyydelkö kuvia myyntipöytäsalissa. Tai keskellä käytävää. Tulee epämukava olo kun tukitaan kaikki paikat. Eikä niin edes saa tehdä, conin sääntöjen mukaan. Yhdet kuvaajat johdatin pois myyntipöydiltä johonkin random nurkkaan.  

Tuli hassu olo, kun mentiin tökkimään kaikkia tuttuja. Stalkkeriolo, kun meitä ei tunnistettu. Ja bongailimme Aisun kanssa koko ajan ihmisiä, joiden blogeja stalkimme. 
Joitakin henkilöitä ei löydetty vaikka etsittiin. Jäärä, missä piileksit? 

Pian taas on Fanfestin aika, sitten pienenpieni tauko. DesuFrostiin oltaisiin ryhmäilemässä, luultavasti. Toisaalta se Yukicon houkuttaa, kun olisi vähän lähempänä. Ja luultavasti halvempikin. Pitää miettiä. Luultavasti menen molempiin, koska mulla ei ole muuta elämää kuin conit ja cossaus. 
Fanfestin cossikisaa olen vakavasti harkinnut, tosin pelkään että valitsemani asu on liian yksinkertainen, varsinkin tämänkertaisen cossikisan jälkeen. 

Bonuskuvia:
"Onks tukka hyvin?" Me naiset
Mä en osaa tuottaa kuin rumia ilmeitä. 
Hmm... Vois lakata kynnet.

"Yu-chan, autan sut alas!"

Kanda: "Tapan sut kohta."
Lavi: "^.^"
Hyi ku häikii
Lavi senkin stalkkeri
I have made a huge mistake. Putoan. 
One word. Fabulous. 
Vielä pakollinen sorsakuva



5 kommenttia:

  1. NOUUU!!! Sä pöllit mun pakollisen sorsakuvan.. Olisin kyl unohtanu laittaa sen, mut tota kuvaa mietin kans..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kaikki samanlaisii... :DD

      Poista
    2. Ei ollu XD tos toi lähtee kivasti lentoo.. Mut joo repesin noille sun loppukuvien teksteilles xD

      Poista
  2. Oli mukavaa nähdä teitä ja rupatella vähän! Niin makeet cossit! :D
    Approovaan boonuskuvia. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oli mukava nähdä. Yksi conien parhaista puolista on nähdä kavereita, jotka asuvat kaukana.
      Ja btw, Kureno on paras.

      Poista