tiistai 18. helmikuuta 2014

Desucon Frostbite 2014

Convuosi aloitettiin Frostbitella Lahdessa. Minä (Seven) olin ekaa kertaa vänkärinä, lattiamajoituksessa.

Perjantai
Saavuimme Chooichin kanssa conipaikalle kolmen aikoihin. Chooichi ei tosin päässyt sisään kuin vasta viideltä, joten hän joutui hengaamaan ulkona.
Minä sen sijaan menin sisään ja jotenkin onnistuin löytämään tieni Green Roomiin. Enkä edes seissyt paikallani tyhmän näköisenä pitkään. Rohkaistuin ja kysyin neuvoa ohi kulkevalta tyypiltä.
Työvuoroni majoituspaikassa alkoi viideltä, enkä edes tiennyt missä se on. Eipä mitään, lyöttäydyin yhteen toisen samaan vuoroon tulevan kanssa ja yhdessä onnistuimme eksymään paikalle.
Mulla oli tosi kivaa perjantaina, vaikka en itse conia kokenut ollenkaan. En tiedä johtuiko siitä, että kaikki olivat täysi-ikäisiä vai mistä, mutta kaikki oli tosi kivoja. Ja hyvin käyttäytyviä.
Ja sori jos pelästytin jonkun sanomalla: "Joo hei mä tiiänki sun nimen!" En tarkoituksella ole stalkkeri. Minulla on vaan tosi hyvä muisti. Jos facessa on tullut postailtua mitään, luultavasti tunnistan nimesi paperilla.
Keitin myös kahvia ekaa kertaa kahteen vuoteen. Huomaan, ettei minun kannata hakea Green Room -vänkäriksi. Yritin keittää kuusi kupillista, sieltä tuli ehkä kaksi. Se oli varmaan ihan helvetin pahaa kahvia.

Lauantai
Nukuin tosi huonosti yön, heräilin vähän väliä enkä saanut enää unta kun jotkut kuorsasivat (note to self: hommaa ensi kerralla korvatulpat)
Eipä siinä mitään, eikun ylös vaan ja cossi päälle.
Alunperin oli suunnitelmissa yöpyä meillä pe-la yö, kun meillä oli majoitus vain la-su yöksi, mutta koska sainkin yllättäen vänkärinpaikan, niin perusposse eli Aisu, MMW ja Chooichi yöpyivät jälkimmäisellä.
Jouduin siis lauantaiaaamuna odottelemaan pikkuisen muita. Ei siinä kyllä kauan odoteltu, kun laitoin cossia päälle tunnin verran.
Mainitsinkin jo, useampaankin otteeseen, että lauantaille oli vihdoin luvassa täydellinen D.Gray-man -cossiryhmämme. Olin parannellut Kandan mekkoa takkia, eikä se enää ollut muodoton säkki päälläni.
Pari kuvaa. Aisu on Lavi, minä Kanda ja Chooichi Allen.
Kaikki kuvat on ottanut MMW, ellei toisin mainita. (Haluaako joku kertoa, miksei me otettu nelistään kuvia?)

Kato ku se Kanda mököttää eli ilmeellä mennään taas
Mielestäni meistä kolmesta oli koko kasassa vain nämä kaksi hyvää kuvaa. Muissa ilmeet (yleensä minun) failasivat pahasti. Ne kävelykuvat oli ihan ok, mutta näytin niin läskiltä, etten halua postata niitä.
Olen siis tehnyt nuo Kandan ja Allenin takit. Allenin takkiin olin tyytyväinen siihen saakka kunnes Chooichi laittoi sen päälleen, ja kaulukselle kävi jotain kakkelia. Luulin, että se onnistui tällä kertaa.
Lauantain perusohjelmaan kuului tietysti cossikisa, johon olin käynyt jonottamassa meille liput heti yhdeksältä, niin saatiin hyvät paikat.
NCC taso oli huikea, mutta täytyy sanoa että voitto meni ehdottomasti oikeaan osoitteeseen. Hall Cosplaynkin taso oli huikea, tunnen taas kerran itseni maan matoseksi, joka epätoivoisesti yrittää cossailla. Ja kun vielä jälkeenpäin luin, että osa oli ollut ensikertalaisia, suustani taisi kuulua: "Mitä paskaa?" ja cossausinto laski taas hitusen.

Illalla kävimme kuuntelemassa sitä hiton pitkänimistä paneelia jossa puhuttiin NCC-, ECC- ja WCS -kisoista. Olin siihen aikaan hyyyvin väsynyt, joten jouduin räpeltämään Aisun huivia koko paneelin ajan, etten nukahtaisi. Hienoja kukkasia tuli taas tehtyä.

Paneelin jälkeen aloimme matkata kohti majoituspaikkaa, joskin minua masensi suunnattomasti ajatus, etten pääsisi nukkumaan vielä moneen tuntiin, koska vuoro loppuu vasta kolmelta yöllä. 
Töissä tarjouduin selvittelemään sotkuja, ettei uni pääse yllättämään, eikä sitten loppuvuorosta edes enää väsyttänyt. Kävin viemässä roskat, ja onnistuin lukitsemaan itseni roskahuoneeseen. Onneksi sieltä pääsi ulkokautta ulos. En tajua miksei se avain sopinut siihen lukkoon. Tai ehken vain osannut käyttää sitä. 

Sunnuntai
Yö sujui erittäin hupaisasti korttia pelatessa. Taisin nukahtaa joskus viiden aikoihin koska kuorsaus, sain onneksi jäädä majoituspaikkaan nukkumaan. Aamulla kello soi kahdeksalta, jäin tosin itse nukkumaan kun muut kävivät vaihtamassa cossit päälle. Chooichi lopulta tökki minut hereille puoli kymmenen aikoihin. Taisin puhua jotain sekoa puoliunessa. 

Minun ja Chooichin salaiset cossiprojektit eivät valmistuneet ajoissa. Osasin jotenkin odottaa sitä, joten emme paljastaneet niitä turhaan. Hihhuloin siis sunnuntain desupaita päällä.

Sunnuntaina ei ollut ohjelmaa, jota olisimme halunneet käydä katsomassa, joten vain randomisti hengailimme (hui pahapaha) ja photoshoottailimme Aisun ja MMW:n cosseja. 

En jäänyt conin jälkeen purkamaan paikkoja, vaan livistin paikalta. Hyi minä. 

Jos jotakuta kiinnostaa, minun mielipiteeni k-18 conista:
- Kun asia julkistettiin, minua ei kiinnostanut lainkaan. Olen vähän itsekäs, joten asia, joka ei oikeastaan koske minua, ei liiemmin saanut huomiotani. Olenhan täysi-ikäinen, joten k-18 leima ei rajoita minua mitenkään.

- Conipaikalla kyllä huomasi "lasten" olemattomuuden. Siellä pystyi hengittämään! Ja kaikenlainen randomhengailu tapahtui hyvin hillitysti, oman kokemukseni mukaan. 

- Cosseista ei kauheasti otettu kuvia, ilmeisesti nuoremmat ottavat kuvia kaikenlaisista cosseista, vanhemmat vain hienoista. Eiku. Jos tämä on oikeasti totta, olen hyvin otettu, koska kyllähän niissä kuvissa tuli taas poseerattua. 

- Porukalla oli käytöstavat. Piste. 

- Hehe mieleni tekee cossata jotain vähän pornahtavampaa, jos vartaloa olisi.

- Saa tehdä toistekin, tulen mielelläni

Lopuksi vielä,
Bonuskuvia

Tyttöjen juorukerho vol. 2
Vol ykkönen taisi kyllä olla Aisun blogissa

Tuli kylmä :P

Öööh.... Allen?
Ja kyllä, me ollaan Lavin kanssa kiinni toisissamme

GAHHh!

D. Gay-man moments vol. 1

D. Gay-man moments vol. 2

Hirviä!

Synchronized walking!

Öööh... Allen?

Random onnistunut selfie med merimies?Aisu, siviili!Seven ja taikatyttö!MMW
Siinäpä sellaista tällä kertaa. Seuraavana listalla on vuorossa Cosvision, johon liputkin tuli jo ostettua, ettei käy vahinkoja.
Luvassa taas ryhmäilyä, sekä vihreä kangaskasa, jos saan asun valmiiksi.