maanantai 25. marraskuuta 2013

Long time no see

Indeed. Cue an extremely cliché title. Miksi kirjoitin englanniksi? Because I can.

Aloin tuntea ahdistuneisuutta, kun en ole kirjoitellut tänne mitään Fanfestin jälkeen, joten päätin sitten tehdä niin. Yksi syy kirjoittamattomuudelle on, että omalla koneellani ei toimi ääkköset, joten jouduin varastamaan lainaamaan siskoni konetta.
Ja profiilikuvani katosi jonnekin. En saa sitä takaisin. Oh well. 

Joku on ehkä saattanut huomata, että Chooichi on liittynyt seuraani kirjoittamaan tätä blogia. Teemme usein paricosseja, tai muuten vaan yhdessä cosseja, joten ajattelimme, että näin on helpompi. Nimi tosin pysyy vielä hetken aikaa mielikuvituksellisesti SevenTanin Cosplayna, koska emme ole keksineet parempaa nimeä. Deal with it. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Seuraava con, johon osallistumme, on Yukicon tammikuussa. Cosseina nähdään minulla Traconista tuttu Kanda D. Gray-manista ja Chooichilla Allen. 
Allenin takki on koristuksia vaille valmis, aloitin sen teon jo hyvissä ajoin. Ettei käy kuin Kandan kanssa. Ja tänä vuonna oikeastaan kaikkien muidenkin cossien kanssa. En jätä viime tippaan tällä kertaa, yeah!

Toisena cossina Yukissa nähdään (toivottavasti) meidän salaisen cossiprojektimme tulokset. Projektia on jo aloitettu. Sanottakoon vain, että se sisältää paaljon sinistä kangasta molempien osalta. Ja ihan hitosti käsin ompelua minun osaltani.  Jouduin myös käymään Biltemassa ostamassa sprayattavaa liimaa. Sitä kun ei Suomesta saa tietääkseni mistään muualta. Paitsi jostain random Prismasta jossain kuusessa. 

Syy, miksi cosseja on aloitettu jo nyt, eikä niitä tehdä joulu"lomalla" on se, että minulla ei joululomaa ole. Koska olen kaupassa töissä. Kammoan joulua jo valmiiksi, hyi. Ja tämä on vasta ensimmäinen jouluni kaupassa töissä. Toivottavasti se ei osoittaudu niin pahaksi kuin mitä kollegani ovat kertoneet. Olen muutenkin kuin mikäkin Grinch mitä jouluun tulee. En ole koskaan oikein tykännyt. Lahjat on tosin kivoja :D Kuka nyt ei lahjoista tykkää.

Ensi keväänä alkaa armoton opiskelu pääsykokeisiin, koska lupasin itselleni etten ole enää ensi syksynä kaupassa töissä. On se asiakaspalvelu ihan mukavaa, asiakkaat vaan on pepusta. Ei kaikki tosin, jotkut vaan. Mulla vaan on sellainen pieni ongelma, että kun joku alkaa mulle jotain selittämään, en tiedä mitä vastata. Ja hiljaisuus minun osaltani tulkitaan töykeydeksi. Anteeksi, kun olen niin awkward sosiaalisissa tilanteissa. Kui mä edes pääsin sinne töihin, beats me.

Siinäpä sellainen pieni raportti tämänhetkisestä tilanteesta. 

Muuten, blogilla on ollut yllättävän paljon katselukertoja viimeisen viikon aikana. I wonder why. Not that I really care. Ja englannilla lopetetaan.